Äidin tekemiä herkkuja. |
Neljän päivän herkuttelun jälkeen onkin sitten paluu arkeen!
Maha on venytetty nyt aivan äärimmilleen niin monena päivänä ja levätty on
väsymiseen asti, että oikeastaan ihan kiva päästä taas takaisin normielämään. Voi tosin olla, että nälkä tulee
normiruokavaliolla aika pian, kun ehti tottua jo isompiin annoksiin ja
sokerimääriin :( No itseaiheutetusta tilasta ei sovi valittaa ;)
Sunnuntaina, kahden lepopäivän jälkeen, kävin tosiaan power walkilla, ei tunti reipasta kävelyä rasvanpolttosykkeellä. Eilen olikin sitten paluu salille hauis-ojentaja –treenin ja aerobisen merkeissä. Treeni sujui tosi hyvin, lepo ja tankkaus tehnyt taas tehtävänsä :) Pysähdyin ihan miettimään, miten paljon olen edistynyt tämän kevään aikana, painot ovat selkeästi lisääntyneet ja suunta on vain ylöspäin. Nyt jo ihan kehtaa olla siellä bodareiden keskellä treenaamassa, homma ei näytä enää pikku tytön heiluttelulta ;) (Tai sitten näyttää, mutta lihasten sijaan onkin kasvanut ego ;) )
Eilen vielä vähän tuli herkuteltua kahdestaan avocadopastalla, mutta tänään oli vihdoin paluu töihin ja ’tupperware’ purkkiruokaan ;) Voin kertoa, että rahka ja kanasalaatti on maistunut ja tuntunut mahassa tänään superhyvältä ;)
Tämän viikon ajattelin vetää vielä tuttua ja turvallista
nelijakoista treeniä, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus muuttaa vähän
treeniä. Todennäköisesti kolmijakoiseksi, mutta muutamalla lisä
aamuaerobisella. Saan sillä tavalla vähän lisää aikaa viikkoon, mikä on nyt
äärimmäisen tärkeää lukemisen kannalta. Laskemista ja lukemista nimittäin
riittää noissa lukionoppimäärissä ihan todella paljon, vaikkei asia
sisällöllisesti olekaan mahdotonta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että
tarvitsisin kuukauden lisää lukuaikaa, ilman muita häiriötekijöitä kuten työt,
jotta voisin onnistua kokeessa. Yritän nyt vain pysyä rauhallisena ja asettaa
yhden luku/laskutavoitteen per viikko, enkä ajatella asiaa yhtään pidemmälle. Muuten
tulee paniikki ja hätä! Yksi asia kerrallaan, yksi asia kerrallaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti